Workflow

Ajattelin tässä postauksessa käsitellä hieman omaa workflowtani ja esitellä työskentelytapaani teille.

Kuvauspäivänä pyrin käymään mallin/kuvattavan kanssa kuvauspaikan läpi, hahmottelemme yhdessä minkälaisia kuvia otamme missäkin paikassa. Kuvauksen alkaessa pyrin ennen kaikkea siihen, että alkujännitys katoaa ja kuvattavat uskaltavat olla omia itsejään – tämä näkyy myös kuvista hyvin. Ohjaan, keskustelen, vitsailen, annan palauttetta ja näytän esikatselukuvia mitä oltiin tehty. Otan myös aina ideoita vastaan, mikäli esim. malli haluaa kokeilla jotain, mikä on tullut mieleen juuri kuvauspaikalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuvauspaikkaa tarkkailtaessa kannattaa olla kamera myös mukana

Kuvausten jälkeen annan tapahtumien hautua päivän, pari. Ihan vain sen takia, että saan pään tyhjäksi ajatuksista ja pääsen ns. normitilassa tarkastelemaan työn jälkeä kriittisemmin ja tämä muutaman päivän passivoituminen parantaa työn lopputulosta.

Jo kuvaustilanteessa minulla on visio siitä, minkälaiselta kuva näyttää kun olen tehnyt siihen jälkieditoinnin Adoben Lightroomissa ja Photoshopissa. Mallia / kohteita en koskaan manipuloi, korkeintaan poistan kasvoilla olevia roskia yms. Mielestäni jokainen ihminen on parhaimmillaan omana itsenään ja tästä en halua tinkiaä yhtään. Editointitaitojani kehitän jatkuvasti ja haenkin tietoa uusista tekniikoista ja menetelmistä aktiivisesti. Pienen tauon jälkeen on siis vuorossa editointi, mikä tapahtuu Spotifyn ja Juhlamokan avustuksella. Kuvia editoin päivän aikana kunnes pääsen mieluiseen tulokseen. Sitten annan silmien levätä ja katson vasta seuraavana päivänä lopputuloksen ja teen viimeiset muutokset, mikäli niitä täytyy tehdä.

sanna_vertailu
Vertailua kuvissa: vasemmalla säädetty Lightroom ja oikealla lopullinen tuote Photoshopin jälkeen. Värejä korostettu ja säädetty värimaailmaa tunnelmaan sopivaksi.

Lopullisten kuvien valmistuessa toimitan/julkaisen ne ja otan aina mielelläni kommentteja ja kritiikkiäkin vastaan kuvistani. Jokaisesta kuvaussessiosta olen oppinut jotain ja alati haluan kokeilla uusia ideoita ja menetelmiä, sekä toki ennen kaikkea kuvata erilaisten ihmisten kanssa. Siksi valokuvaus onkin juuri minun hommaani – pääsen antamaan kokemuksia, tallentamaan muistoja ja olemaan läsnä heidän kanssaan juuri siinä hetkessä. Oma toiveeni on aina, että kuvattavilla on hauskaa ja heille jää päivästä mukava muisto. Tämä on paras palkinto itselleni valokuvaajana.

-Joni

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s